Vinkkejä aloittelijoille vedonlyöntiin raviurheilusta
Raviurheilun suosion laskua on povattu jo jonkin aikaa, mutta nämä arviot ovat osoittautuneet kaikin puolin vääriksi – esimerkiksi yksinomaan suomenhevosille tarkoitetut Kuninkuusravit ovat päinvastoin viime vuosina vain lisänneet suosiotaan. Vuonna 2017 Vermon raviradalla järjestetyissä kilpailuissa vieraili yli 50 000 katsojaa, eli suurin piirtein tuplasti se määrä, mitä 70- ja 80-luvuilla.
Hevoskilpailuihin ja ravikisoihin on aina liittynyt oleellisena osana vedonlyönti. Jotkut katsovat vedonlyönnin Suomessa saaneen alkunsa juuri kirkonkylän raitilla järjestettyjen hevoskisojen tiimoilta. Kuten suurin osa vedonlyönnistä, myös hevosurheilun vedonlyönti on nykyään valtaosin internetin vedonlyöntisivustoilla tapahtuvaa. Alkuun ylimääräistä ja riskitöntä pelirahaa tarjoaa Unibet bonuskoodi. Toki vetojen asettaminen on edelleen mahdollista Veikkauksen pelipisteissä ja itse ravien yhteydessäkin.
Miten aloittaa?
Ensinnäkin kannattaa tietysti tutustua lajiin. Käytännössä kaikki kotimaiset ravikisat voi nykyisin katsoa suorana netissä, samaten paljon kansainvälisiä kisoja on tarjolla – esimerkiksi laukkakisoista, joita ei Suomessa juuri järjestetä. Isoimmat kansainväliset tapahtumat, kuten Prix d’Amerique, ovat niin ikään nettikatsojien ulottuvilla helposti. Raviurheilu on Suomessa myös varsin laajalle levinnyttä, ja maassamme onkin useita kymmeniä raviratoja.
Vähänkin isommissa kaupungeissa raveja järjestetään ympäri vuoden, mutta pienempienkin kaupunkien radoilla kisoja voi jännätä kesäisin. Jos vertailukohdaksi otetaan vaikkapa pääsarjatason jalkapallo, jääkiekko tai vaikka pesäpallo, on raveissa käymisessä katsojan kannalta yksi ohittamaton etu: pääsyliput eivät ole hinnalla pilattuja. Esimerkiksi Vermon lauantaisiin Toto 76 -raveihin pääsee huokeaan kuuden euron hintaan – ja nyt on kyse vieläpä muutoin korkeista hinnoista tunnetusta pk-seudusta.
Raviyleisö on erittäin avuliasta ja hyvähenkistä, joten raviradalla ensi kertaa vierailevan kannattaa ihan rohkeasti kysellä hevosista ja kisan kulusta kokeneemmilta konkareilta. Huumori voi joskus olla hyvin hurttia, mutta lajista kiinnostuneet otetaan kyllä innolla vastaan. Kukaties saat jopa arvokkaita pelivinkkejä!
Vetovihjeitä ravikisoihin
Vihjeitä kisoihin ei löydy aivan yhtä helposti kuin isoista urheilulajeista, mutta netissä on jokunen sivusto, joka julkaisee enemmän tai vähemmän asiantuntevia pelivinkkejä kotimaisiin raveihin. Ulkomaisten kisojen, varsinkin suurtapahtumien kohdalla tarjonta on jo varsin laajaa. Näiden vinkkien lukeminen vaatii toki vähän kielitaitoa. Parhaat kotimaiset ravivinkit löytyvät paitsi itse raviradoilta, niin myös ihan perinteisestä lehdistöstä.
Iltalehti ja Ilta-Sanomat julkaisevat kumpikin melko tasokkaita ravivihjeitä, mutta varsinainen aarreaitta on alan erikoisjulkaisu Hevosurheilu, joka on saatavilla myös digijulkaisuna. Sillä on erityinen vetovinkkeihin erikoistunut 7 Oikein -lehti, joka sisältää kaikkien kotimaisten ravien lähtölistat sekä runsaasti vihjeitä. 7 Oikein -lehden digiversioon voi ostaa lukuaikaa esimerkiksi tekstiviestitse – kahden vuorokauden lukuoikeus maksaa vain kolme euroa, joten suuri sijoitus tämä ei ole.
Vedonlyönnin yleiset lainalaisuudet pätevät
Pelikassan hallinta liittyy olennaisena osana kaikkeen vedonlyöntiin, niin myös hevosurheilun kohdalla. Sinun kannattaa siis laatia esimerkiksi kuukausittainen budjetti, joka sinulla on varaa hävitä ravipeleihin. Aloittelijan kohdalla koko summan häviö on todennäköisempää kuin isojen voittojen saaminen, mutta hyvillä vinkeillä ensikertailainenkin voi vallan mainiosti jäädä voiton puolelle. Raviurheilussa tapahtuu säännöllisesti yllätyksiä, ja niillä on tapana kuitata isoja summia.
Pidä kuitenkin pelikassastasi kiinni. Missään vedonlyönnin muodossa tai rahapeleissä tappioita ei pidä lähteä paikkaamaan uusilla peleillä – ”tupla tai kuitti” -tyylinen pelaaminen ei kannata. Älä siis pelaa enemmän kuin mihin sinulla todella on varaa.
Netissä pelaaminen ja eri vetosivustojen välinen kilpailu on tuottanut tilanteen, jossa nämä sivustot joutuvat kilpailemaan toisiaan vastaan monin tavoin. Siksi ne pyrkivät houkuttelemaan pelaajia erilaisin bonustarjouksin, ja näillä voi kuitata itselleen ihan oikeaa pelirahaa. Useimmiten vedonlyönnin bonukset voi käyttää myös raviurheiluun, mutta joillakin sivustoilla on erillisiä, raviurheilulle omistettuja bonuksia.