Hevonen ja sen monet käyttötarkoitukset

Enää aikoihin ei hevonen meillä Suomessa ole ollut työläinen. Ei, hevosesta on tullut harrastuskumppani, ratsastuksesta kilpaurheilua ja vapaa-aikaa. Olemme muutamassa vuosikymmenessä unohtaneet hevosen monet käyttötarkoitukset.

Hevonen työvälineenä

Ennen maatalouden motorisoitumista ja traktorien yleistymistä hevonen oli Suomen maaseudulla se kovimman työtaakan kantaja niin pelloilla kuin metsissäkin. Hevosen voimalla oli myös Suomen sodissa korvaamaton apu – onpa joskus kuullut väitettävän, että ilman hevosia Suomi ei olisi koskaan selvinnyt talvi- ja jatkosodista itsenäisenä. Ilman hevosta olisi myös moni evakkomatka jäänyt tekemättä. Ennen autoistumista hevonen luonnollisesti oli muutenkin tärkeä kulkuväline. Hevoskisoista myös lyötiin vetoa, joskin nämä ruletti kertoimet olivat usein aika heikkoja…

Aivan tyystin ei ole hevosen rooli edelleenkään työvälineenä jäänyt historiaan. Esimerkiksi Uudellamaalla toimii hevosmetsuri Miika Åfelt, joka on tuhatkiloisten ardenneriensa kanssa hoitanut metsiä mm. Porvoossa ja Kauniaisissa 2010-luvulla. Eikä siitäkään kauaa ole kun kalastaja-kirjailija Pentti Linkola vielä kulki kalasaaliidensa kanssa Pirkanmaan kyliä hevospelillä.

Hevonen ystävänä

Terapiaeläimet ovat puhuttaneet viime vuosina paljon – kissat, koirat ja jopa alpakat käyvät vanhusten, vankien, vammaisten ilona ja ihmeteltävänä. Myös hevonen on erittäin suosittu terapiaeläin. Erityisesti ratsastusterapia on nostanut suosiotaan suuresti. Sitä voidaan käyttää osana monia perinteisempiä terapiamuotoja, esimerkiksi fysio- tai psykoterapiaa.

Yhteisöllistä ulottuvuutta tuo mukaan niin kutsuttu sosiaalipedagoginen hevostoiminta, jossa fokuksessa ei ole enää pelkkä hevonen – tässä toiminnassa mukaan otetaan koko talliyhteisö. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on osa sosiaalista kuntoutusta ja voi olla luonteeltaan joko ehkäisevää tai korjaavaa.

Hevonen voi luonnollisesti olla läheinen muutoinkin kuin ns. virallisen terapian kautta. Monet hevosharrastajat kuvaavat suhdettaan hevoseen samankaltaiseksi kuin parhaaseen ystävään. Hevosen on katsottu ymmärtävän ihmisten tunnetiloja ehkäpä paremmin kuin minkään muun eläimen. Hevoset myös ovat erittäin yksilöllisiä eläimiä, ja niiden temperamentissa voi havaita isoja eroja.

Hevonen urheilussa

Ravit ja kouluratsastus kuuluvat yleisiin hevosharrastuksen lajeihin, jotka ovat yhä tänä päivän suosittuja. Siksi emme niihin tässä yhteydessä paneudu enempää – jokainen hevosista kiinnostunut tuntee nämä lajit. Mutta miten olisi jokin vähän eksoottisempi hevoslaji?

Lännenratsastus on yksi vaihtoehto, ja etenkin sen kuninkuuslaji eli reining. Hyvin näyttävä laji on rantautunut tätä nykyä myös Suomeen, ja sen paikallinen lajijärjestö NHRA Finland ry on onnistunut houkuttelemaan lajin pariin paljon nuoria harrastajia. Reiningiä kisataan ennalta määriteltyjen ohjelmien mukaisesti, joten sitä onkin joku joskus leikillään kutsunut hevosten taitoluisteluksi.

Toinen Suomessa vähän harrastettu laji on hevospoolo. 1990-luvulla lajilla oli muutama ”huippuvuosi” maassamme, mutta Suomen pieni harrastajapiiri on sittemmin ajautunut jonkinasteisiin sisäisiin ristiriitoihin. Finnish Polo Association ry on kuitenkin edelleen olemassa ja jossakin määrin aktiivinen – joskin laji ylipäätään on maailmankin mittakaavassa melko pieni, sillä sitä harrastaa vain noin 10 000 ihmistä koko maailmassa.

Hevonen ravinnonlähteenä

Tämä on monesta ymmärrettävästi ristiriitainen aihe – hevosenlihan syöminen. Taannoinen, noin parin vuoden takainen hevosenlihakohu herätti sellaisen myrskyn vesilasissa, että varsinkin moni vanhemman polven ihminen yllättyi. Nautaa ja sikaa syövät ihmiset saattoivat olla kauhuissaan hevosen syömisestä. Silti hevosen lihaa pidetään monessa kulttuurissa täysin hyväksyttävänä ja jopa ylellisyytenä.

Euroopassakin Ranskassa ja Italiassa hevosia teurastetaan ravintokäyttöön, samaten monissa itäisen Euroopan maissa. Toisaalta sitä voidaan etenkin Itä-Euroopassa ja entisen Neuvostoliiton maissa nykyisin pitää ns. köyhien ruokana. Suomessa hevosia ei kuitenkaan nykyisin kasvateta lihantuotantoon. Hevosenlihan kulutus on todella vähäistä maassamme – vain noin 100 grammaa vuodessa henkilöä kohden. Se vähäinen määrä hevosen lihaa, jota ravinnoksi meillä käytetään, tuodaan lähinnä Etelä-Amerikasta.

Kuitenkin hevosen rooli, josta jo edellä puhuimme, ihmisen ystävänä ja läheisenä saa monet suhtautumaan hevosen syömiseen karsaasti. Puhtaasti ravinnollisilta ominaisuuksiltaan hevosen lihassa ei sinällään ole mitään vikaa. Päinvastoin, se on hyvin vähärasvaista ja kolesteroliarvoiltaan matalaa. Lääkeaine- ja hormonijäämät saattavat kuitenkin olla suuria, varsinkin mikäli kyse ei ole alun alkaen lihantuotantoon kasvatetusta hevosesta.